.

.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Lähtö lähenee - 2 kk muuttoon!

Hommat etenee ja kirjoittelu senkun harvenee. Heh. Olen ollut aika "narikassa" sanotaanko näin. Paljon on hoidettavia asioita mielen päällä. Ja luonnollisesti samaan aikaan rullaavat normaalit kotihommat, tapahtumat ja työkuviot. Mutta jei! Nyt on molemmilla elättäjillä työpaikat plakkarissa! Vaikka uskoinkin työtä löytyvän viimeistään paikan päältä, niin onhan tämä nyt hurjan suuri helpotus. Valtava murikka tipahti hartioilta!

Suomen kotiimme saamme vuokralaisiksi mukavan nuoren perheen. Asunnosta kiinnostuneita oli useita ja valinta ei ollut helppo. Mutta hyvällä fiiliksellä ollaan ja vuokralaiset onnensa kukkuloilla. Ihanaa nähdä, miten meille rakas koti tuo iloa nyt myös muille.




Hommista vastenmielisin on taatusti tavarasta eroon hankkiutuminen. Kämppä on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä. Vaikka vuokraammekin varaston Kuopiosta, niin mahdollisimman paljosta on luovuttava. Se ei sinällään harmita yhtään, mutta työnsarkaa riittää... Huonekalut säilytämme suurimmaksi osaksi, sillä ne on pääosin hankittu muutamia vuosia sitten ja pidämme niistä. Emme myöskään tiedä milloin palaamme ja todennäköisesti silloin meillä ei ole jäljellä kuin rusketus, joten jonkinlainen "pesämuna" on hyvä pitää jemmassa kotimaan kamaralla. Katsotaan sitten ajan kuluessa, mihin nenä näyttää ja onpahan jotain, mitä myydä, kun rahapula iskee. Hehe. Muuta irtaimistoa kyllä riittää kahvikupeista lautapeleihin. Mainitsinko jo, että ne on levitelty ympäri kämppää?





Onneksi on olemassa käytetyn tavaran "meklareita". Yritän päästä tavaroista eroon kertaheitolla kirppariurakoinnin sijaan ja saada siitä jopa hieman reissurahaa. Loput tavarat viedään niitä enemmän tarvitseville hyväntekeväisyyteen.

Taas on tullut todistettua ikivanha viisaus; aloittaminen on vaikeinta, mutta heti kun sen tekee, niin alkaa helpottaa. Mutta voin taata, että tylsää ei tule olemaan seuraavan parin kuukauden aikana. Vielä on huolehdittava mm.:


- pankki- ja kela-asiat
- koulun vaihtamiseen liittyvät dokumentit jne.
- varaston hankinta
- vakuutusten irtisanomiset
- autonmyynti
- toisen auton huolto
- Euroopan reitin suunnittelu
- asunnon viimeiset remppahommat
- pakkaaminen & muutto...


Työnsarkaa siis riittää, mutta onhan tämä nyt silti niiiin upeeta!! :)






maanantai 8. toukokuuta 2017

Uusperhe ulkomailla

Ulkomaille muutto tuntuu palapeliltä, joka rakentuu hitaasti. Toisilla nopeastikin, mutta me lähdimme viemään muuttopäätöstä eteenpäin jo hyvissä ajoin. Odotus on ollut välillä tuskaista ja innokas mieli työstää erinäisiä asioita ja pienempiäkin yksityiskohtia vähän liiankin ahkerasti...

Olemme uusperhe, ja ensimmäinen konkreettinen askel oli puhua muutoksesta lapseni isän kanssa. Jos hän asettautuu poikkiteloin, asiat hankaloituvat. Miten hän on valmis siihen, että poika ei tulekaan joka toinen viikonloppu iskälään? Olin aivan varma, että siihen unelma kaatuu, mutta väärässä olin. Syyt kieltäytymiseen olisivat olleet ymmärrettävät; tottakai vanhempi haluaa lastaan nähdä ja toisinpäin. Iloksemme iskä myöntyi ajatukseen, ja ymmärsi asian olevan hyvä juttu lapsemme kannalta. Yllätyksenä muuttoajatukset eivät varmasti pojan isällekään tulleet, sillä hän on kyllä tiennyt unelmistani. Onneksi maailma on koko ajan lähempänä. On Skype, WhatsApp ja Messenger. Lento kestää muutaman tunnin, eikä maksa maltaita.

Kohteeksi valikoitui Espanja ja siellä Fuengirola. Ja ei, me emme suinkaan valinneet uutta asuinkaupunkia siksi, koska siellä on paljon suomalaisia. Mutta toisaalta taas, kyllä. Kyllä valitsimme, koska paikkakunnalla on suomalainen koulu, joka tuntui vilkkaalle pojalle parhaalta vaihtoehdolta. Iso muutos, pieni mies. Uusi ympäristö, kulttuuri, kieli, ihmiset. Iskä, kaverit ja rakkaat mummit kaukana. Halusimme pehmentää lapsen sopeutumista niin paljon kuin mahdollista ja Aurinkorannikon suomalainen koulu tuntui näppärältä ratkaisulta.

Kouluun haku alkaa aina tammikuussa ja sitä varten täytyy olla viimeisin koulutodistus, laaja väestörekisteriote sekä mahdolliset oppimisen- ja koulunkäynnin tukeen liittyvät asiakirjat. Kerrankin olin ajoissa! Hankin paperit hyvissä ajoin ja täytin hakemuksen netissä heti, kun se oli mahdollista. Helmikuussa saimme tietää, että V oli saanut koulupaikan. Mikä fiilis! Samaan aikaan kuulimme, että todella moni oli jäänyt ilman. Tulijoita olisi enemmän, kuin kouluun mahtuu.

Viimeinkin yksi rasti ruutuun hittolainen! Sitten vaan koulupaikan varausmaksut maksuun ja valmistelemaan seuraavia liikkeitä. Asunto löytyi jo helmikuussa Facebookin keskusteluryhmän kautta ja töitä alettiin ankarasti googlailla. Nyt omat duunikuvioni ovat varmistuneet ja miehelle tuli soitto sunnuntaina; kutsu työhaastatteluun. Molemman työt alkaisivat todennäköisesti syyskuussa, juuri niin kuin toivoimmekin. V:n koulutie starttaa elokuun puolivälissä, joten meillä on mukavasti pari viikkoa aikaa olla mukana koulun aloituksessa. Perfecto!

Vuokranantaja lähetti terkkuja meidän altaalta (kännykkäkuva)