Suomen kotiimme saamme vuokralaisiksi mukavan nuoren perheen. Asunnosta kiinnostuneita oli useita ja valinta ei ollut helppo. Mutta hyvällä fiiliksellä ollaan ja vuokralaiset onnensa kukkuloilla. Ihanaa nähdä, miten meille rakas koti tuo iloa nyt myös muille.
Hommista vastenmielisin on taatusti tavarasta eroon hankkiutuminen. Kämppä on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä. Vaikka vuokraammekin varaston Kuopiosta, niin mahdollisimman paljosta on luovuttava. Se ei sinällään harmita yhtään, mutta työnsarkaa riittää... Huonekalut säilytämme suurimmaksi osaksi, sillä ne on pääosin hankittu muutamia vuosia sitten ja pidämme niistä. Emme myöskään tiedä milloin palaamme ja todennäköisesti silloin meillä ei ole jäljellä kuin rusketus, joten jonkinlainen "pesämuna" on hyvä pitää jemmassa kotimaan kamaralla. Katsotaan sitten ajan kuluessa, mihin nenä näyttää ja onpahan jotain, mitä myydä, kun rahapula iskee. Hehe. Muuta irtaimistoa kyllä riittää kahvikupeista lautapeleihin. Mainitsinko jo, että ne on levitelty ympäri kämppää?
Onneksi on olemassa käytetyn tavaran "meklareita". Yritän päästä tavaroista eroon kertaheitolla kirppariurakoinnin sijaan ja saada siitä jopa hieman reissurahaa. Loput tavarat viedään niitä enemmän tarvitseville hyväntekeväisyyteen.
Taas on tullut todistettua ikivanha viisaus; aloittaminen on vaikeinta, mutta heti kun sen tekee, niin alkaa helpottaa. Mutta voin taata, että tylsää ei tule olemaan seuraavan parin kuukauden aikana. Vielä on huolehdittava mm.:
- pankki- ja kela-asiat
- koulun vaihtamiseen liittyvät dokumentit jne.
- varaston hankinta
- vakuutusten irtisanomiset
- autonmyynti
- toisen auton huolto
- Euroopan reitin suunnittelu
- asunnon viimeiset remppahommat
- pakkaaminen & muutto...
Työnsarkaa siis riittää, mutta onhan tämä nyt silti niiiin upeeta!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti