Meidän mummi ei kuole koskaan

Lähdön lähetessä olen joutunut hyvästelemään useita läheisiä ihmisiä. Mitä lähempänä ajankohta on, sitä herkempiä heipat ovat.

Eilen kävimme katsomassa äitini äitiä Varkaudessa. Hän on tervekeskuksen vuodeosastolla ja sanotaanko näin, että mummin vointi ei ole sama kuin esim. vuosi sitten. Voi hyvinkin olla, että hän elää vielä vuosia, mutta siitä huolimatta jokainen kerta muistuttaa, että tapaaminen voi olla viimeinen. Eilen tunteet olivat erityisen pinnassa, sillä pian välimatkaa on tuhansia kilometrejä, eikä meillä ole tietoa seuraavasta Suomen vierailusta.

Vietin lapsuuteni kesät ja muut lomat mummilassa ja hänellä on hyvin erityinen paikka sydämessäni. Kirjoitin hänelle kirjeen, koska se tuntui helpoimmalta tavalta kiittää kaikesta hänen antamasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Kirje on henkilökohtainen, mutta haluan jakaa sen teille ikäänkuin muistutuksena; älä jätä huomiseen mitään, mitä voit sanoa jo tänään.

Rakas Mummi,

Aina kesän saapuessa mieleeni tulvivat onnelliset muistot. Tuoksut muistuttavat iloisista lapsuusvuosista, joista vietin paljon aikaa Repokankaan mummilassa. Päiväkakkaroiden, voikukkien, lemmikkien ja juhannusruusujen tuoksu saa mieleni palaamaan takaisin Kallenkujan pihoille ja ”Vanhan paikan” puiseen kiikkuun.

Muistan, kuinka pitsireunaiset letut ja kidesokeri sulivat suussani ja miltä maistui pellolta juuri poimittu mansikka lettuun käärittynä. Omien perunoiden makean maun voilla kruunattuna.

Muistan tuulen  ja auringon kasvoillani, kun kuljin mattopyykille ja uimarannalle Pirjo-tädin pyörän tarakalla. Matkalla poimimme niittykukkia; harakankellot ja lemmikit olivat suosikkejani. Illalla jätimme siileille ruisleipää ja maitoa ja katselimme ihastellen, kun pienet pyöreät ystävät tepastelivat ruokailemaan. Jäätelöautoa ja sen tuomia kinuskiveneitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja iltapalaksi saimme aina ison lautasellisen ranskanleipiä juustolla, lauantaimakkaralla ja tuoreella kurkulla. Iltapalaa mutustaessa katsoimme usein männävuosien Tenavatähtiä VHS-kaseteilta ja pohdimme, kuka poika olisi sopivin poikaystävä kullekin serkulle.

Ja ne Henna-serkun kanssa leikityt leikit. Onni oli kaivaa kaapit antiikkisista rääsyistä ja vanhoista kipoista ja kupeista. Tutkia äidin, tädin ja enojen vanhoja koulukirjoja ja postikortteja. Leikkiä kauppaa ja pitää muotinäytöksiä ihailevalle yleisölle – mummille ja tädille. Mikä taivas se olikaan pienille tytöille!

Olen ylpeä, että olen saanut työntää sormeni multaan ja nähdä porkkanan polun siemenestä lautaselle. Juosta joka kerta mummolaan tullessa katsomaan joko herneet ovat kasvaneet ja saadaanko kasvimaalta salaattia lautaselle. Ennen kaikkea tunnen olevani etuoikeutettu siitä kaikesta rakkauden määrästä, mitä mummolassa sain sinulta ja Pirjo-tädiltä. En välttämättä olisi juuri tällainen ilman niitä lukuisia kehuja ja kannustuksia, mitä olen matkani varrella teiltä saanut. Kiitos siitä.

Ihailen käsittämättömän positiivista ja elämäniloista asennettasi, valaisevaa hymyäsi ja tuikkivia silmiä. En koskaan unohda niitä. Emme ole koskaan olleet erityisen varakkaita, mutta iän myötä olen huomannut, ettei sillä ole mitään väliä. Ruokaa on aina ollut pöydässä ja sitä olemme saaneet nauttia rakkaimpien seurassa. Apua tarvitsevalle olet aina antanut vähästäkin ja nyt yritän tehdä itse samoin omalla tapaa, mummini esimerkkiä noudattaen. Saat olla sunnattoman ylpeä itsestäsi äitinä, puolisona, ystävänä ja isoäitinä. Et olisi voinut pärjätä paremmin!

Mummi, olet minun lempi-ihminen. Olet enkeli maan päällä. Ehkä siksi olenkin pienestä tytöstä saakka sanonut, että meidän mummi ei kuole koskaan.

Sinua aina ja ikuisesti rakastaen,

Lapsenlapsesi Johanna

Kaksi viikkoa lähtöön!

Uuden kodin avaimet kilahtivat eilen postilaatikkoon. IT IS GETTING REAL! 

Tarkkaan ottaen lähdemme 16 päivän päästä. Tuntuu, että kaikki on liian vaiheessa ja tehtävää putkahtaa mieleen sieltä sun täältä. Välillä olen hajoamispisteessä ja toisinaan huokaisen, että eihän tässä mitään - homma hanskassa. Ajoittain iskee kauhea ikävä kotia ja ystäviä (vaikkei olla vielä mihinkään poistuttukaan), kun toisessa hetkessä lähtöä odottaa intoa täynnä.

Päässä vallitsee kaaos; mitä laitetaan varastoon, mitä mahtuu mukaan, mikä joutaa vielä kierrätykseen, tarvitsisko ystävät ja perhe jotain meidän kamoista? Missä kaikki kämpän avaimet (montako niitä edes oli?), mitä täytyy rempata ja puunata, mistä saadaan navigaattori ja onko autossa tunkki...

Mä olen NIIN onnellinen, kun kaikki on pulkassa ja istumme Tallink Siljan buffetissa valkkarilasit edessä matkalla Tallinnaan. Siitä on enää n.52h kohteeseen.

I love Barcelona!

Barcelona on yksi lempikaupungeistani. Rakastan sitä kaikkine heikkouksineenkin. Ilma on suomalaiseen nenään usein tunkkaista, ihmisiä vilisee, taskuvarkaita paljon ja hiljaista soppea ei keskustan läheisyydestä meinaa löytää.

Mutta silti! Meri, rannat, laaja ravintola- ja kulttuuritarjonta, upea arkkitehtuuri, monipuolinen yöelämä ja rento ilmapiiri saavat sukat pyörimään jalassani joka ikinen kerta.

Miekkonen yllätti totaalisesti ja hankki minulle syntymäpäivälahjaksi meno-paluun kyseiseen kaupunkiin. Matkaan lähdin Kuopiosta keskiviikko-iltana (30.5) Onnibussin siivin, yövyin siskollani Helsingissä, ja Barcelonassa olin torstaina klo 16 aikaan. Kentällä työskentelevä ystäväni Emma oli minua vastassa ja junalla + metrolla suunnistimme hänen asunnolleen Sant Martíin, erääseen Barcelonan barrioista.

Rikkipoikki matkustamisesta, kävimme illalla syömässä keskustassa Vietnamilaisessa ravintolassa raikasta, kevyttä kasvisruokaa. Bun Bo (Raval), suosittelen lämpimästi!

Seuraavana aamuna Emma lähti kukonlaulun aikaan kohti työpaikkaansa ja minä jäin vielä uinumaan hetkeksi univelkoja pois. Aamiaisen jälkeen lähdin käppäilemään kohti rantaa. Kävelymatkaa oli puolisen tuntia, mikä ei haitannut lainkaan, sillä kävely tuli tarpeeseen bussissa ja lentokoneessa istumisen jälkeen. Ostin eväitä Clotin kauppahallista ja nautiskelin näkymistä. Lämpöä oli ihanat +25*C.

Sovimme, että tapaamme Emman töiden jälkeen Jaume I metroasemalla, josta suuntasimme syömään kehuja niittäneeseen tapas-ravintolaan. Emma oli ottanut etukäteen selvää ravintoloista, mistä saa myös maukasta vegeruokaa. Ja niitä Barcelonassa on nykyään pilvin pimein!

Ravintola La Luna on piilotetty pienelle kujalle kivenheiton päähän Jaume I metroasemalta ja se oli juuri avaamassa oviaan, kun saavuimme sinne klo 18 seutuvilla. Tilasin naanleipää ja munakoisohummusta sekä kasvis-quesadilloja. Kyytipojaksi pyysimme vaaleaa sangriaa. Que rico!

Kuvut täynnä lähdimme pikkusiestoille, sillä tavoitteena oli suunnata Barcelonan yöhön tuona lämpimänä perjantai-iltana... 

Tukat ja naamat minttiin ja menoksi pistimme metrolla n. klo 00 aikaan. Lämpötila oli täydellinen lyhyelle mekolle ja pitkähihaisia ei kaivattu. Suunnaksi otimme klubin, joka oli Emman ja hänen ystäviensä yksi tämän hetken suosikeista, La Fira Club. Musiikki oli tasan sitä, mitä omista luureistanikin soi, eli lattareita: reggaetonia, salsaa, bachataa jne. Iiihanaa! Tässä hetken googlailtua, en kyseisen yökerhon verkkosivuja edes löytänyt (Facebook-sivut). Yökerhoa ei ole markkinoitu voimakkaasti ainakaan verkossa ja sen huomasi - olimme nimittäin koko klubin vaaleahipiäisimmät ja turisteja näin ehkä kaksi. Espanjaa pääsin treenaamaan ja salsaa sekä muita tansseja pyörähdeltiin tanssilattialla 06 saakka. Oli niin kivaa, ettei edes jalkoihin koskenut! Onnistuneita kuvia loppuillalta ei valitettavasti löydy. Hehe.

Lauantain unet venähtivät sattuneesta syystä aika pitkäksi, mutta saimme kuitenkin itsemme kasattua ja lähdimme picnicille Tibidabolle. Tibidabolla vierailu oli reissuni ainoa tavoite, sinne oli siis ehdottomasti päästävä. Matkaa teimme metrolla, bussilla ja funikulaarilla. Googlaillen Tibidabolle pääsy vaikutti vaikeammalta, kuin mitä se todellisuudessa sitten olikaan. Metrosta päästyämme kävimme ostamassa vuohenjuustosalaatit läheisestä ravintolasta ja siirryimme odottamaan bussia. Bussi vei meidät ylemmäs huipun juurelle, josta otimme funikulaarin ylös saakka. Bussilla pääsee kulkemaan metrolipulla ja funikulaarin hinta oli muistaakseni 6-7€ meno-paluu. Kävellenkin toki pääsee upeita polkuja pitkin, mutta me olimme siinä vaiheessa jo niin myöhässä aikataulusta, että päätimme jättää reippailun toiseen kertaan.

Ylhäällä Tibidabolla on huvipuisto, upea katedraali ja kävelyreittejä ja maisemaspotteja. Suosittelen varaamaan vierailuun useamman tunnin! Vuoren juurella, josta nappasimme funikulaarin, oli muutamia upeita ravintoloita- ja drinkkibaareja, jossa paikalliset käyvät mm. treffeillä. Tänne on päästävä uudestaankin!

Illan alkuperäisissä suunnitelmissa oli illallinen keskustassa, mutta palattuamme olimme niin tööt, että päätimme käydä muutaman metropysäkin päässä Universitatilla (kaupunginosa) syömässä jotain pikaisesti. Kello oli tuossa vaiheessa jo todella paljon ja meininki aika railakasta opiskelijoiden suosimassa barriossa. Suurin osa ravintoloista oli jo sulkenut ovensa, mutta löysimme suositun nuudelipaikan. Ravintolassa oli pari pöytää ja se kärysi rasvalle, mutta ruoka oli hyvää ja saimme henkilökohtaista opastustakin puikkojen käyttöön. Kiinalainen omistajarouva tyttärineen kihitti meille, kun taistelimme puikkojen kanssa, mutta se oli vaivan väärti! Sain nimittäin ensimmäistä kertaa vedettyä yhden aterian pelkästään puikoilla. Jes!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus pitää biitsipäivä, mutta kelin ollessa pilvinen, lähdimme extemporena Poble Espanyoliin. Otimme metron Placa Espanyalle, josta kävelimme puiston portille n.15 min. Tässä kuvaus Poble Espanyolista:

Poble Espanyol kylä rakennettiin vuonna 1929 maailmannäyttelyä varten tarkoituksena ylistää espanjalaista arkkitehtuuria ja tuoda yhteen erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä ympäri Espanjaa yhdistämällä ne kaikki yhdessä kylässä. Ideaa oli erityisesti edistämässä katalonialainen arkkitehti Josep Puig i Cadafalch. Vaikka alkuperäisenä tarkoituksena kylää piti pitää auki vain 6 kuukauden ajan, on se valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä lähtien. Kylässä voi kokea Espanjan Andalusiasta Baleaarien kautta aina Baskimaahan asti. Kylän 177 katua, aukiot ja rakennukset ovat kopioita, toiset niistä tarkkoja jäljennöksiä, kun taas toiset jäljittelevät tiettyä arkkitehtuurista tyyliä.
(Barcelona-home.com)

"Valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä asti..." Hmm, kohdallemme sattui varmaankin hyvin hiljainen päivä, koska ei kylässä kyllä tungosta ollut. Paikka on varmasti ihan kiva sellaiselle, joka on vähän matkustanut, mutta meiltä se ei pojoja saanut. Isoin plussa oli hieno näkymä keskustaan päin, mutta vielä paremmista maisemista pääsee nauttimaan kivenheiton päässä Montjuicin puistossa, eikä maksa mitään.

"Kylästä" päästyämme hurautimme metrolla muistaakseni Jaume I asemalle ja kävimme vielä nauttimassa vanhan kaupungin ja nykyään etenkin nuorison suosiman alueen, El Bornin tunnelmasta.

Viimeistä yhteistä illallista nautimme ihastuttavassa meksikolaisessa ravintolassa. Raikas kiwimojito ja reilun kokoinen vegeburrito veivät kielen mennessään. Alkupaloiksi puolitimme annoksen friteerattua juustoa (muistaakseni mozzarellaa) sweet chili-kastikkeella. Ravintola "La Haciendaa" voin suositella käsi sydämellä, sillä hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Oluet 3,50 €, drinkit 4,00-6,00 € ja ison burriton sai alle 10 €:lla. Myös ilmapiiri ja sisustus oli mieleeni. Lattarit ja iloinen puheensorina täyttivät paikan.

Reissu oli onnistunut ja hauskaa riitti! Suuren suuri kiitos rakkaalle puolisolle upeasta lahjasta ja Emmalle ylläpidosta kohteessa (sekä meksikolaisesta ylläri-illallisesta^). Rakastan teitä!

Monenlaisia mietteitä heräsi matkan aikana etenkin, kun pysyvämpi lähtö Espanjaan on niin käsillä. Miten niin moni asia on helpompaa Suomessa. Vettä voi juoda hanasta ja kadulla ei tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi (been there done that). Mutta varjopuolensa on kaikella ja innokkaana odotellaan arkea uudessa ympäristössä. Barcelonan vilinä vahvisti fiilistä siitä, että valitsemamme kohde on sopiva valinta perheellemme. Tunne siitä, että tarvitsen luontoa lähelleni kirkastui entisestään suuren kaupungin melskeessä. Tuleva kotimme ei suinkaan sijaitse aivan landella, mutta suhteellisen etäällä keskustan vilskeestä ja turistien keskuudesta. Tämä on hyvä asia koko perheen kannalta.

Lähtöön enää vähän reilu KAKSI VIIKKOA ja työpäiviäkin jäljellä vain 12! Panic!