.

.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

I love Barcelona!

Barcelona on yksi lempikaupungeistani. Rakastan sitä kaikkine heikkouksineenkin. Ilma on suomalaiseen nenään usein tunkkaista, ihmisiä vilisee, taskuvarkaita paljon ja hiljaista soppea ei keskustan läheisyydestä meinaa löytää.

Mutta silti! Meri, rannat, laaja ravintola- ja kulttuuritarjonta, upea arkkitehtuuri, monipuolinen yöelämä ja rento ilmapiiri saavat sukat pyörimään jalassani joka ikinen kerta.

Miekkonen yllätti totaalisesti ja hankki minulle syntymäpäivälahjaksi meno-paluun kyseiseen kaupunkiin. Matkaan lähdin Kuopiosta keskiviikko-iltana (30.5) Onnibussin siivin, yövyin siskollani Helsingissä, ja Barcelonassa olin torstaina klo 16 aikaan. Kentällä työskentelevä ystäväni Emma oli minua vastassa ja junalla + metrolla suunnistimme hänen asunnolleen Sant Martíin, erääseen Barcelonan barrioista.

Rikkipoikki matkustamisesta, kävimme illalla syömässä keskustassa Vietnamilaisessa ravintolassa raikasta, kevyttä kasvisruokaa. Bun Bo (Raval), suosittelen lämpimästi!




Seuraavana aamuna Emma lähti kukonlaulun aikaan kohti työpaikkaansa ja minä jäin vielä uinumaan hetkeksi univelkoja pois. Aamiaisen jälkeen lähdin käppäilemään kohti rantaa. Kävelymatkaa oli puolisen tuntia, mikä ei haitannut lainkaan, sillä kävely tuli tarpeeseen bussissa ja lentokoneessa istumisen jälkeen. Ostin eväitä Clotin kauppahallista ja nautiskelin näkymistä. Lämpöä oli ihanat +25*C.







Sovimme, että tapaamme Emman töiden jälkeen Jaume I metroasemalla, josta suuntasimme syömään kehuja niittäneeseen tapas-ravintolaan. Emma oli ottanut etukäteen selvää ravintoloista, mistä saa myös maukasta vegeruokaa. Ja niitä Barcelonassa on nykyään pilvin pimein!



Ravintola La Luna on piilotetty pienelle kujalle kivenheiton päähän Jaume I metroasemalta ja se oli juuri avaamassa oviaan, kun saavuimme sinne klo 18 seutuvilla. Tilasin naanleipää ja munakoisohummusta sekä kasvis-quesadilloja. Kyytipojaksi pyysimme vaaleaa sangriaa. Que rico!


Kuvut täynnä lähdimme pikkusiestoille, sillä tavoitteena oli suunnata Barcelonan yöhön tuona lämpimänä perjantai-iltana... 


Tukat ja naamat minttiin ja menoksi pistimme metrolla n. klo 00 aikaan. Lämpötila oli täydellinen lyhyelle mekolle ja pitkähihaisia ei kaivattu. Suunnaksi otimme klubin, joka oli Emman ja hänen ystäviensä yksi tämän hetken suosikeista, La Fira Club. Musiikki oli tasan sitä, mitä omista luureistanikin soi, eli lattareita: reggaetonia, salsaa, bachataa jne. Iiihanaa! Tässä hetken googlailtua, en kyseisen yökerhon verkkosivuja edes löytänyt (Facebook-sivut). Yökerhoa ei ole markkinoitu voimakkaasti ainakaan verkossa ja sen huomasi - olimme nimittäin koko klubin vaaleahipiäisimmät ja turisteja näin ehkä kaksi. Espanjaa pääsin treenaamaan ja salsaa sekä muita tansseja pyörähdeltiin tanssilattialla 06 saakka. Oli niin kivaa, ettei edes jalkoihin koskenut! Onnistuneita kuvia loppuillalta ei valitettavasti löydy. Hehe.

Lauantain unet venähtivät sattuneesta syystä aika pitkäksi, mutta saimme kuitenkin itsemme kasattua ja lähdimme picnicille Tibidabolle. Tibidabolla vierailu oli reissuni ainoa tavoite, sinne oli siis ehdottomasti päästävä. Matkaa teimme metrolla, bussilla ja funikulaarilla. Googlaillen Tibidabolle pääsy vaikutti vaikeammalta, kuin mitä se todellisuudessa sitten olikaan. Metrosta päästyämme kävimme ostamassa vuohenjuustosalaatit läheisestä ravintolasta ja siirryimme odottamaan bussia. Bussi vei meidät ylemmäs huipun juurelle, josta otimme funikulaarin ylös saakka. Bussilla pääsee kulkemaan metrolipulla ja funikulaarin hinta oli muistaakseni 6-7€ meno-paluu. Kävellenkin toki pääsee upeita polkuja pitkin, mutta me olimme siinä vaiheessa jo niin myöhässä aikataulusta, että päätimme jättää reippailun toiseen kertaan.


Ylhäällä Tibidabolla on huvipuisto, upea katedraali ja kävelyreittejä ja maisemaspotteja. Suosittelen varaamaan vierailuun useamman tunnin! Vuoren juurella, josta nappasimme funikulaarin, oli muutamia upeita ravintoloita- ja drinkkibaareja, jossa paikalliset käyvät mm. treffeillä. Tänne on päästävä uudestaankin!






Illan alkuperäisissä suunnitelmissa oli illallinen keskustassa, mutta palattuamme olimme niin tööt, että päätimme käydä muutaman metropysäkin päässä Universitatilla (kaupunginosa) syömässä jotain pikaisesti. Kello oli tuossa vaiheessa jo todella paljon ja meininki aika railakasta opiskelijoiden suosimassa barriossa. Suurin osa ravintoloista oli jo sulkenut ovensa, mutta löysimme suositun nuudelipaikan. Ravintolassa oli pari pöytää ja se kärysi rasvalle, mutta ruoka oli hyvää ja saimme henkilökohtaista opastustakin puikkojen käyttöön. Kiinalainen omistajarouva tyttärineen kihitti meille, kun taistelimme puikkojen kanssa, mutta se oli vaivan väärti! Sain nimittäin ensimmäistä kertaa vedettyä yhden aterian pelkästään puikoilla. Jes!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus pitää biitsipäivä, mutta kelin ollessa pilvinen, lähdimme extemporena Poble Espanyoliin. Otimme metron Placa Espanyalle, josta kävelimme puiston portille n.15 min. Tässä kuvaus Poble Espanyolista:

Poble Espanyol kylä rakennettiin vuonna 1929 maailmannäyttelyä varten tarkoituksena ylistää espanjalaista arkkitehtuuria ja tuoda yhteen erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä ympäri Espanjaa yhdistämällä ne kaikki yhdessä kylässä. Ideaa oli erityisesti edistämässä katalonialainen arkkitehti Josep Puig i Cadafalch. Vaikka alkuperäisenä tarkoituksena kylää piti pitää auki vain 6 kuukauden ajan, on se valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä lähtien. Kylässä voi kokea Espanjan Andalusiasta Baleaarien kautta aina Baskimaahan asti. Kylän 177 katua, aukiot ja rakennukset ovat kopioita, toiset niistä tarkkoja jäljennöksiä, kun taas toiset jäljittelevät tiettyä arkkitehtuurista tyyliä.
(Barcelona-home.com)

"Valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä asti..." Hmm, kohdallemme sattui varmaankin hyvin hiljainen päivä, koska ei kylässä kyllä tungosta ollut. Paikka on varmasti ihan kiva sellaiselle, joka on vähän matkustanut, mutta meiltä se ei pojoja saanut. Isoin plussa oli hieno näkymä keskustaan päin, mutta vielä paremmista maisemista pääsee nauttimaan kivenheiton päässä Montjuicin puistossa, eikä maksa mitään.







"Kylästä" päästyämme hurautimme metrolla muistaakseni Jaume I asemalle ja kävimme vielä nauttimassa vanhan kaupungin ja nykyään etenkin nuorison suosiman alueen, El Bornin tunnelmasta.





Viimeistä yhteistä illallista nautimme ihastuttavassa meksikolaisessa ravintolassa. Raikas kiwimojito ja reilun kokoinen vegeburrito veivät kielen mennessään. Alkupaloiksi puolitimme annoksen friteerattua juustoa (muistaakseni mozzarellaa) sweet chili-kastikkeella. Ravintola "La Haciendaa" voin suositella käsi sydämellä, sillä hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Oluet 3,50 €, drinkit 4,00-6,00 € ja ison burriton sai alle 10 €:lla. Myös ilmapiiri ja sisustus oli mieleeni. Lattarit ja iloinen puheensorina täyttivät paikan.




Reissu oli onnistunut ja hauskaa riitti! Suuren suuri kiitos rakkaalle puolisolle upeasta lahjasta ja Emmalle ylläpidosta kohteessa (sekä meksikolaisesta ylläri-illallisesta^). Rakastan teitä!

Monenlaisia mietteitä heräsi matkan aikana etenkin, kun pysyvämpi lähtö Espanjaan on niin käsillä. Miten niin moni asia on helpompaa Suomessa. Vettä voi juoda hanasta ja kadulla ei tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi (been there done that). Mutta varjopuolensa on kaikella ja innokkaana odotellaan arkea uudessa ympäristössä. Barcelonan vilinä vahvisti fiilistä siitä, että valitsemamme kohde on sopiva valinta perheellemme. Tunne siitä, että tarvitsen luontoa lähelleni kirkastui entisestään suuren kaupungin melskeessä. Tuleva kotimme ei suinkaan sijaitse aivan landella, mutta suhteellisen etäällä keskustan vilskeestä ja turistien keskuudesta. Tämä on hyvä asia koko perheen kannalta.

Lähtöön enää vähän reilu KAKSI VIIKKOA ja työpäiviäkin jäljellä vain 12! Panic!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti