Meidän mummi ei kuole koskaan

Lähdön lähetessä olen joutunut hyvästelemään useita läheisiä ihmisiä. Mitä lähempänä ajankohta on, sitä herkempiä heipat ovat.

Eilen kävimme katsomassa äitini äitiä Varkaudessa. Hän on tervekeskuksen vuodeosastolla ja sanotaanko näin, että mummin vointi ei ole sama kuin esim. vuosi sitten. Voi hyvinkin olla, että hän elää vielä vuosia, mutta siitä huolimatta jokainen kerta muistuttaa, että tapaaminen voi olla viimeinen. Eilen tunteet olivat erityisen pinnassa, sillä pian välimatkaa on tuhansia kilometrejä, eikä meillä ole tietoa seuraavasta Suomen vierailusta.

Vietin lapsuuteni kesät ja muut lomat mummilassa ja hänellä on hyvin erityinen paikka sydämessäni. Kirjoitin hänelle kirjeen, koska se tuntui helpoimmalta tavalta kiittää kaikesta hänen antamasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Kirje on henkilökohtainen, mutta haluan jakaa sen teille ikäänkuin muistutuksena; älä jätä huomiseen mitään, mitä voit sanoa jo tänään.

Rakas Mummi,

Aina kesän saapuessa mieleeni tulvivat onnelliset muistot. Tuoksut muistuttavat iloisista lapsuusvuosista, joista vietin paljon aikaa Repokankaan mummilassa. Päiväkakkaroiden, voikukkien, lemmikkien ja juhannusruusujen tuoksu saa mieleni palaamaan takaisin Kallenkujan pihoille ja ”Vanhan paikan” puiseen kiikkuun.

Muistan, kuinka pitsireunaiset letut ja kidesokeri sulivat suussani ja miltä maistui pellolta juuri poimittu mansikka lettuun käärittynä. Omien perunoiden makean maun voilla kruunattuna.

Muistan tuulen  ja auringon kasvoillani, kun kuljin mattopyykille ja uimarannalle Pirjo-tädin pyörän tarakalla. Matkalla poimimme niittykukkia; harakankellot ja lemmikit olivat suosikkejani. Illalla jätimme siileille ruisleipää ja maitoa ja katselimme ihastellen, kun pienet pyöreät ystävät tepastelivat ruokailemaan. Jäätelöautoa ja sen tuomia kinuskiveneitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja iltapalaksi saimme aina ison lautasellisen ranskanleipiä juustolla, lauantaimakkaralla ja tuoreella kurkulla. Iltapalaa mutustaessa katsoimme usein männävuosien Tenavatähtiä VHS-kaseteilta ja pohdimme, kuka poika olisi sopivin poikaystävä kullekin serkulle.

Ja ne Henna-serkun kanssa leikityt leikit. Onni oli kaivaa kaapit antiikkisista rääsyistä ja vanhoista kipoista ja kupeista. Tutkia äidin, tädin ja enojen vanhoja koulukirjoja ja postikortteja. Leikkiä kauppaa ja pitää muotinäytöksiä ihailevalle yleisölle – mummille ja tädille. Mikä taivas se olikaan pienille tytöille!

Olen ylpeä, että olen saanut työntää sormeni multaan ja nähdä porkkanan polun siemenestä lautaselle. Juosta joka kerta mummolaan tullessa katsomaan joko herneet ovat kasvaneet ja saadaanko kasvimaalta salaattia lautaselle. Ennen kaikkea tunnen olevani etuoikeutettu siitä kaikesta rakkauden määrästä, mitä mummolassa sain sinulta ja Pirjo-tädiltä. En välttämättä olisi juuri tällainen ilman niitä lukuisia kehuja ja kannustuksia, mitä olen matkani varrella teiltä saanut. Kiitos siitä.

Ihailen käsittämättömän positiivista ja elämäniloista asennettasi, valaisevaa hymyäsi ja tuikkivia silmiä. En koskaan unohda niitä. Emme ole koskaan olleet erityisen varakkaita, mutta iän myötä olen huomannut, ettei sillä ole mitään väliä. Ruokaa on aina ollut pöydässä ja sitä olemme saaneet nauttia rakkaimpien seurassa. Apua tarvitsevalle olet aina antanut vähästäkin ja nyt yritän tehdä itse samoin omalla tapaa, mummini esimerkkiä noudattaen. Saat olla sunnattoman ylpeä itsestäsi äitinä, puolisona, ystävänä ja isoäitinä. Et olisi voinut pärjätä paremmin!

Mummi, olet minun lempi-ihminen. Olet enkeli maan päällä. Ehkä siksi olenkin pienestä tytöstä saakka sanonut, että meidän mummi ei kuole koskaan.

Sinua aina ja ikuisesti rakastaen,

Lapsenlapsesi Johanna